Dojon perustaminenvol 1.

Mitä kaikkea tarvitaan – siis konkreettisesti, unohdetaan nyt raha, paperityöt, perhe-elämän hylkääminen ja muut tylsät itsestäänselvyydet – jotta saadaan siistit, mukavat ja tarkoituksenmukaiset treenitilat vanhaan teollisuuskiinteistöön?

Visio dojosta

Ensinnäkin tarvitaan tietysti visio: Millaisella dojolla itse haluaisin treenata (tai no; tällaiselle vähän vakavammin koukkuun jääneelle riittää treenikaveri ja mikä tahansa tila, marginaalisesti pehmustettu lattia ja lämmitys on kaikki plussaa)?

Tilava tatami, riittävä huonekorkeus asetekniikoihin. Valoisa, siisti, saavutettavissa. Tila, missä voi treenien jälkeen istua juttelemassa ja ehkä kahvinkeitin – tai entä jos lähellä olisi kahvila, josta saa näppärästi kupin kahvia tai kylmän juoman? Alkaa kuulostaa aika hyvältä 🙂

Takaisin kylmään realismiin

Ensin piti löytää tila – sijainniltaan riittävän hyvä, kustannuksiltaan siedettävän rajoissa, tilat muokattavissa sopivaksi. Hervannasta löytyikin kiinteistö, joka istuu spekseihin, joten ei muuta kuin remonttia suunnittelemaan.

Karu varastohalli on itseasiassa aika ihanteellinen dojon alku: Tila on selkeä, huonekorkeus vähintään riittävä ja lisäksi tilat ovat katutasossa, mikä mahdollistaa esteettömän pääsyn myös apuvälineitä käyttäville.

Remontin vaatimukset

Mutta matka pölyisestä varastohallista valoisaksi dojoksi on pitkähkö. Se vaatii muun muassa:

• Betolux pohjustetta 38 l
• Betoluxia 35 l
• Seiniin otepohjamaalia n. 30 l
• Lateksia 85 l
• Työtunteja n. 160 eli runsaat 4 täyttä työviikkoa

Nyt vaan sovittelemaan niitä työtunteja kalenteriin treenien, aikidoleirien, mahdollisen oman elämän – ja ansiotyön oheen, niin kyllä tästä hyvä tulee!

Käytännön oppeja matkan varrelta

Tilaa etsiessä speksilista kannattaa kirjoittaa auki jo ennen ensimmäistä näyttöä: huonekorkeus joillekin asetekniikoille, riittävä pinta-ala tatamille, katutason sisäänkäynti, vesipisteet ja mahdollisuus erottaa pukuhuoneet. Sijainti ratkaisee yhtä paljon kuin neliöt – jos dojolle on vaikea tulla bussilla tai autolla, halli jää tyhjäksi vaikka maali olisi kuivunut kauniisti. Hervannan valinta oli kompromissi: riittävästi tilaa, kustannukset hallittavissa, ja tila jota saa oikeasti muokata.

Remontissa tärkeintä on järjestys. Lattia ennen seiniä, pohjamaali ennen pintaa, ja realistinen arvio siitä, kuinka monta iltaa maalia oikeasti ehtii levittää treenien ja työn jälkeen. Listat litreistä ja työtunneista eivät ole vitsi – ne pakottavat myöntämään, että dojo ei synny viikonlopun projektina. Samalla ne tekevät työn näkyväksi: jokainen litra ja tunti on askel kohti tilaa, jossa voi treenata turvallisesti.

Toinen oppi on priorisointi. Kaikkea ei tarvitse saada valmiiksi ennen ensimmäistä treeniä, mutta turvallisuus ja siisteys eivät ole neuvoteltavissa: lattia, ilmanvaihto, valaistus ja mahdollisuus pestä jalat. Kahvio ja viimeiset listat voivat odottaa – treenikaverit eivät.

Yhteisö syntyy jo ennen avajaisia

Dojoa ei perusteta yksin, vaikka paperit ja avaimet olisivat kahdella nimellä. Jo ennen ensimmäistä julkista treeniä tarvitaan ihmisiä, jotka uskovat ideaan tarpeeksi tullakseen kantamaan maalia, mittaamaan tatamia tai vain kysymään, miten menee. Se porukka on seuran ydin myöhemminkin: he tietävät, mistä lattia on tehty ja miksi kahvipannu on tärkeä.

Kun tila alkaa näyttää dojolta, yhteisö laajenee niihin, jotka tulevat treenaamaan – eivät remontoimaan. Siksi vision pitää sisältää myös se, mitä tapahtuu treenin jälkeen: paikka jutella, kuulua joukkoon, kysyä neuvoa. Valoisa tatami on välttämätön, mutta dojo elää siitä, että ihmiset palaavat uudestaan. Seuraavissa osissa palaamme siihen, miten remontti etenee ja milloin ovet aukeavat.

Tämä on vasta ensimmäinen osa. Tarkoitus on dokumentoida perustaminen niin, että myöhemmin muistaa miksi valittiin juuri tämä halli – ja että joku muu voi oppia virheistämme ilman että joutuu itse laskemaan litrat ja työtunnit nollasta. Dojo syntyy työstä, ei pelkästä ideasta.

-Sarita